Aamu ja aamupäivä taitaa olla parasta aikaa urheilulle. Olet onnekas mikäli sinulla on toisinaan mahdollisuus aloittaa aamu kiireettä, energisesti ja rauhassa - aamusalit ovat usein hiljaisia ja rauhallisia, eikä kukaan ole hönkimässä selän takana. Minäkin lähdin tänään urheilemaan ja sovitusti vanhojen työkavereiden kanssa sen jälkeen lounaalle; nyt kun olen kotona, on olo raukea, rento ja onnellinen.

Yllätin itsenikin tänään urheillessa, ensin kävelymatolla käveleskelin reippaasti ja spurttailin juoksemaan aina välillä. Yhtäkkiä olin viihtynyt matolla jo 20 minuuttia, jolloin siirryin kuntopyörän puoleen ja poljin reipasta tahtia vartin verran. Täytyy kyllä sanoa että kovasti teki mieli lopettaa jo siinä kymmenen minuutin kohdalla kun jalkoja väsytti, mutta kun sitä vähän säätää vastusta ja alkaa ajattelemaan jotain muuta, päätyy ihmetyksekseen vaikka minkälaisiin saavutuksiin. Pyörän jälkeen siirryin tyytyväisenä vähän säätämään vatsa- ja selkälihaksia sekä käsivarsia, jotka ovat helposti niitä, joista tingin. Jaksan kantaa kauppakassit ja tehdä kaikenlaista mitä tarvitsee, mitä turhia sitä muuta tarvitsee (usko pois, sitä tarvitsee).

Loppujen lopuksi urheilin niin hyvin, että paidanselkä oli likimain koko selän pituudelta hiessä. Käytän urheiluvaatteitani näet hyvänä viitteenä siitä, miten on urheiltu sillä kun on tullut urheiltua, on paidassa lapaluiden ja usein myös alaselän kohdalla hikiläiskä. Läiskien koko sitten kertoo, oliko treeni sopivan raskas, sillä jos alaselkä on jäänyt hikoilematta, on menty ehkä vähän kevyemmällä tahdilla. Hikispektrin perusteella tänään tehtiin oikein hyvä treeni.

Myöhemmin työkavereiden kanssa tuumaillessani törmäsin huomioon: "sitku laihdut oikein paljon niin sulle jää hirveen isot tissit". No, se on kyllä totta, mutta toisaalta mulla on ollut aina isot tissit jotka ovat sitten jääneet suuremmitta huomioitta vatsan koon vuoksi. On ne tissit pienentyneetkin, mistä olen ihan tyytyväinen - olen varma, että harva isompia tissejä kaipaava nainen tietää, minkälaista sellaisten kanssa on elää. Lisäksi jos mies sattuu minulle kertomaan viehtymyksestään isoihin tisseihin, saatan valistaa asian tiimoilta. Kaksi kilon painoista nahkasäkkiä ei ole mitään hauskaa 24/7, vuosien ja vuosien ajan. Lisäksi se on ihan absurdia että halutaan isot tissit ja sitten aletaan itkemään kun ne roikkuvat. Hah! Ilmeisesti tissiklinikat eivät tarjoa ilmaista koulutusta fysiikan perussäännöille.

Sitten kun olen saanut tämän elämäntavan piirtymään arkeeni ja päässyt mieleiseeni kuntoon (en siis tarkoita että laihduttanut x kiloa vaan ihan sitä urheilullista kuntoa), olen varmaan pienempikokoinenkin. Silloin minulla on edessäni aivan uusi kulttuuri, nimittäin yhtäkkiä minut huomataan ulkonäöllisesti muiden toimesta. Paksuilla tytöillä on näet sellainen asia puolellaan, ettei kukaan äijä tule selittämään elleivät nämä ole sellaista kaunistautuvaa sorttia. Minua on jopa luultu pojaksi kun käytän poikamaisia vaatteita, irvistelen ja vältän meikkauskulttuuria, mikä on toisaalta pitänyt ihoni loistavassa kunnossa vielä kolmekymppisenäkin. Jatkossa voin joutua tilanteisiin, jolloin joku saattaa tulla juttelemaan tai kommentoi ulkomuotoani joko keskustelussa tai tilanteen tuoksinassa. Minä en ole koskaan kokenut ulkonäköä tärkeänä enkä ole kaivannut miesten huomiota sillä saralla, eikä edelleenkään yksikään minun runkoani kommentoiva mies tule saamaan extrapisteitä - mutta jatkossa pitää opetella varautumaan sellaisiin tilanteisiin. Tämäkin on juttu, mikä pitää ottaa huomioon, enkä oikein tiedä miten siihen suhtautuisin. On niin helppoa olla vaan minä - näkymätön, sukupuoleton ja vapaa kaikista ulkonäköpaineista.