Aloittaessani tätä blogia, koin jo pelkästään totuuden myöntämisen raskaaksi toteuttaa. Se ei tule luonnostaan ja varsinkin ne asiat, joita häpeää, paisuvat salaisuutena naurettaviin mittoihin. Eilinen suklaatunnustus tuntui Mount Everestiltä kun tosiasiassa kyseessä oli pieni sveitsiläinen kukkula - huomasin sen kirjoittaessani asiasta kun en mitenkään saanut puettua sanoiksi sitä, miten isolta ja väärältä se asia tuntui. Jokaiselle ihmiselle on suotu mielikuvituksen lahja ja siksi on hyvä sanoa asioita ääneen vaikka ihan yksin kotona ollessa - ääneen sanominen sekä alas kirjoittaminen pudottaa sinut ja mörkösi maan pinnalle, eivätkä asiat enää tunnu niin kamalilta.

Eilinen opetti minulle sen, että vaikka samat ongelmat eivät ole urheillessa väistyneet, sain purkaa rauhassa sitä ahdistusta mikä sisällä velloi ja tänään ei maailma tunnu ollenkaan niin synkältä paikalta. "Pick your demons" sanovat amerikkalaiset ja se on hyvin totta, sinulla on valta valita, mistä asioista koet syyllisyyttä ja häpeää sekä mistä asioista saat voimaa jaksaa. Kaikkeen voi vaikuttaa - niin negatiivisella kuin positiivisellakin tavalla.

Ja uskokaa ihan totta, jotta elämä parantuisi ja kiloja karisisi, jättäkää se maaliviiva huomiotta. Oikea ja helppo tapa on keskittyä juuri siihen päivään, siihen voileipään, siihen ratkaisuun joka on edessä ja sitoutua itse prosessiin, josta muotoutuu ajan mittaan arki. On ihan turha toivoa että "sitten joskus kun", se ei toivomalla tapahdu eikä tilannetta voi korjata millään taikapillerillä. Siihen tarvitaan puhdasta suomalaista perkele!:ttä ja siitä saa hyvin voimaa muun muassa pitkiin pyörämatkoihin. Asenne ratkaisee, paskalla asenteella tulee paska elämä.

Jopas nyt kiroilen, normaalielämässä en käytä kirosanoja kuin tehosteena jos sittenkään, mutta eiköhän ne ole olleet ihan hyvässä käytössä tämän blogin teksteissä. Intohimoisiin ajatuksiin kuuluu toisinaan pienet ärräpäät.