Jumpan jälkeen on ollut ilmassa pientä heittelyä. Ensin aamupuuro, sitten keskitasoisesti kevyttä jumppailua, sitten pieni purnukallinen luumuja ja muutama desi persikkaista jääteetä. Sitten pystyyn nukahtaminen, otin Batteryn (hyvä idea.. Not.) ja olin pirteä, sitten kolahti väsymys vielä pahemmin.

Nyt vaan ottaa perkeleesti päähän. Söin lounaaksi kaksi kanankoipea ilman lisukkeita, pääasiassa siksi, kun ei kiinnostanut miettiä mitään perunamuuseja. Ottaa niin päähän!

Palasin töihin, kurjuutta lisäsi se, ettei minulla ole työpaikan avainta koska unohdin sen kotiin ja tarvitsen holhousta kaikkiin oviin. Ruokatila oli täynnä ja lautaset loppu, löysin viimeisen haarukan ja paloittelin veitsellä koivesta lihat siinä foliopussissa suoraan, tiskin ääressä seisten. Ei kiinnostanut sanoa et hei moi saanko istua kun minä syön ja sinä et koska olin kiukkuinen eikä kiinnosta puhua kenellekään, eikä myöskään halunnut olla tahattomasti ilkeä. Ilkeys on siitä hassu että se tulee kiukun takia läpi vaikka ei haluaisikaan ja tällä hetkellä kaikki ihmiset, eläimet, olennot ja pöydän tasotkin ärsyttää.

Tänään on pitkä päivä vuorossa, ärsyttää ajatellakin koko asiaa. En löytänyt sitä täydellistä postikorttia Elixiaan ja yhtäkkiä ei enää kiinnosta edes lähettää sellaista. Hyvä ja hauska juttu menisi siinäkin, mutta kun ei nappaa. Kuitenkin, olen ollut hereillä jo varttia vaille kuudesta ja illalla puoli kahdeksalta alkaa lauluharjoitukset, joista pääsen vasta iltayhdeksältä. Siihen asti on oltava töissä, vaikka ärsyttää, kiukuttaa eikä nappaa.

Kurjaa ettei tämän päivän urheilusuoritus vienyt aggroani pois, tai sitten kyseessä onkin tahattomasti nälkäkiukku.

Nälkäkiukku on kyllä sellainen pirun keksimä vitsaus ettei tosikaan. Tulee aina yllättäen ja kestää kunnes tajuaa syödä jotakin. Saa nähdä, tyynnyttääkö kanankoivet nälkäkiukkumörön tällä haavaa, mutta jos ne eivät tehoa, on kyseessä suoraan sanottuna pelkkä vitutus.

Syy: toistaiseksi tuntematon.