Tänään suoritin sitten hetken mielijohteesta sen ensimmäisen liikuntasuoritukseni, kävelin töistä kotiin. Aikaa meni parisen tuntia kun kuljin 10 kilometriä kotiin, huonoilla ja littaantuneilla kengillä. Kävellessä sitä huomaa muun muassa sen, että jalat ovat herkkiä työvälineitä sekä luonto kiitää aivan liian nopeasti ohi kun kulkee autolla (menen usein bussilla kotiin ihan vaan siksi kun bussi on junaa mukavampi). Nyt kuitenkin ilokseni huomasin pieniä yksityiskohtia luonnossa joista en muuten olisi tietoinen.

Ja voitte uskoa että suihku tuntuu tuollaisen jälkeen suoranaiselta taivaalta.

Sanoin hyvästejä roskaruoalle Big Macin muodossa ja nautiskelin jalkoja venytellen - jos Luoja suo, pystyn huomenna kävelemään. Miksi tein tämän? Neuvotellessani tulevan Personal Trainerini kanssa, tämä kysyi "Käveletkö sä kuinka paljon" ja ne sanat jäivät jostakin syystä päähän. Enhän minä oikeastaan kävele. Tänään sitten kun astuin työpaikan ovesta pihalle, vilkaisin ympärilleni ja huokaisin työkiireet ulos; pälkähti päähäni ajatus siitä että kävelisin kotiin. Laiskuus ja toisaalta ehkä järkikin kolkutteli siinä vierellä että hei kuule ei sun kannata hei kuule mutta jostakin syystä kävelin ensin sinne, sitten ajattelin että voin kävellä vähän edemmäs ja edemmäs enkä vaan lopettanut sitä kävelyä. Päätin lähtiessäni että sitten kun en oikeasti enää jaksa, voin vaikka ottaa taksin eikä haittaa ollenkaan, mutta katsotaan kuinka kauas sitä jaksaa kävellä. Minulla oli kaikenkaikkiaan matkaa 11,1 kilometriä mutta siinä yhdeksännen paikkeilla vatsaani iski hirvittävä närästys ja kävely muuttui tuskaisaksi. Mutta kyllä sitä kymmenisen kilometriä on jo ihan kunnioitettava suoritus.

1. Kävely, 10 kilometriä.