Ajattelin nyt avautua kun sellainen tilaisuus tulee!
 
Päiväkoti-ikäisenä minua syötettiin väkisin "lautanen tyhjäksi!"- periaatetta noudattaen. Muistan edelleen kuinka viisi vuotiaana jouduin syömään aikuisen annoksia ja kuinka sitten itkien oksentelin näitä annoksia ulos. Olin tuolloin normaalipainoinen, kunnes peruskoulun toisen luokan luokkakuvassa kasvoistani näkyi orastava ylipaino. Toisella luokalla sain kuulla mitä ihmeellisimpiä haukkumanimiä, mutten niistä liiemmin välittänyt.
Kolmannen luokan alussa hoikistuin takaisin normaalipainoiseksi, kunnes neljännellä kysyin isän vaimolta, miksi joudun käyttämään naapurin vanhoja vaatteita, vaikka perhe oli varakas. Vastaus tulikin: "Olet niin lihava, ettei sulle voi ostaa kaupasta vaatteita." Kuuntelin samaa lausetta kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Kun molemmat velipuoleni (jotka lapsuusiän olivat todella pulleita) valittelivat painoaan, heille vastattiin että luut ja lihas painavat enemmän kuin läski. Sehän ei tiettävästi ole totta.
Yksitoista vuotiaana tuli kasvupyrähdys ja kaksitoista vuotiaana olin jälleen normaali. Silti sain jatkuvasti kuulla, miten lihava ja epämiellyttävä olin. Minua ei otettu mukaan isän vaimon suvun hää- tai syntymäpäiväjuhliin, niin paljon  (85- kiloinen!) äitipuoleni minua häpesi.
Kotiväkivallan vuoksi muutin yläasteen alettua äidin luokse, ja kun itse sain syödä kasviksia ja valita annosteni koon, olin lähestulkoon onnellinen. Voin tuolloin todella hyvin. Itsetuntoni oli kuitenkin jo niin alas poljettu, ettei ilo kauaa kestänyt. Olin koko ajan sitä mieltä, että olen lihava ja epämiellyttävä, joten saatoin olla kaksikin viikkoa syömättä! ... jonka jälkeen ahmin ruokaa aivan mielettömiä määriä ja itseeni pettyneenä oksentelin jälleen. Minulla alkoi olla kausia, jolloin ahmin ruokaa enemmän kuin olisi tarvinnut.
Kahdeksannella luokalla kävin lapsuudenkodissani ja satuin katselemaan vanhoja valokuva. Kuinka ollakaan, kuvista näkyi, etten todellakaan ollut lapsena niin lihava, kuin minun oli annettu ymmärtää. Rehellisesti sanottuna näytin aivan samalta kuin muut luokkalaiseni tytöt! Päätin, etten enää koskaan anna kenenkään vääristää ajattelutapaani itsestäni.
Yläasteen loputtua olin vähän pullea, mutten kuitenkaan ylipainoinen. Ammattikoulun ensimmäisellä luokalla olin kuitenkin jo lihonut, ja jokainen laihdutuskuurini meni mönkään. Ihmiset eivät kiusaa eivätkä pilkkaa minua, mutta silti koen saavani erilaista kohtelua kuin normaalipainoiset ystäväni.
Noin kuukausi sitten olin lihavampi kuin koskaan ennen. Hävettää myöntää, mutta minulla on raskausarpia, niin paljon on alavatsan seutu joutunut venymään. En ole laihdutuskuurilla, mutta olen muuttanut elintapojani; uin 3-4 kertaa viikossa, käyn tunnin iltakävelyillä lähes päivittäin ja syön terveellisemmin. Laihtuminen on todella hidasta, mutta terveellistä ja tuottaa tulosta.
Uskon, että kun olen taas normaalipainoinen ja terveempi, minuun suhtaudutaan eri tavoin. Suurin osa tuntemistani ihmisistä on sitä mieltä, että lihavat ovat laiskoja, syövät koko ajan, eivätkä huolehdi itsestään kuten muut. Tämä on minusta todella huono asia. Vaikka olenkin aika pullukka, peseydyn säännölliesti, liikun yms. On uskomatonta, että lihaville huudellaan "VITUN LÄSKI ALA LAIHDUTTAA!" Ihmiset eivät tunnu ajattelevan, että joku saattaa olla tyytyväinen masuunsa tai että nämä "läskit" saattavat jo olla laihdutuskuurilla. Useat myös syövät enemmän kun ovat masentuneita, raskaana ym.
Olen kuullut muutamia kertoja "Olet lottovoitto kun laihdut!" ja "Vitsi me mennään sitten rannalle kesällä jos toi sun laihis pitää!". Voit varmastikin kuvitella, miltä ensimmäinen lause tuntuu.

** Kunnon vuodattaja kommentoi **

Minulla on aina ollut usko siihen, että laihtuminen on kamalan vaikeaa ja hampaat irvessä painamista. Kyseessä on kuitenkin ainoastaan motivaatio noudattaa tiettyä tasapainoa liikunnan ja ruokavalion suhteen. Loppujen lopuksi tämän tasapainon opetteleminen onkin se hankalin osuus, mutta se tuottaa tuloksia. Eikä pidä lannistua jos tuloksia tulee hitaasti, naisilla on toisinaan taipumus laihtua hitaammin ja rehellisesti sanottuna hidas laihtuminen on sitä terveellisempää. Hidas tahti antaa keholle paremmat aseet tulevaisuutta varten sekä vahvistaa itse liikkujaa, liian nopea laihtuminen rasittaa kehoa tarpeettomasti. Muista myös sisällyttää elämääsi normaalia arkea, joka päivä ei tarvitse nähdä nälkää ja liikkua itsensä rikki, kun syöt terveellisemmin, kestää kehokin toisinaan yhden herkkupäivän siellä täällä. Kohtuus on se taikasana.

Liikuntaa kannattaa harrastaa niin, että on hiki noin puolen tunnin ajan - kuitenkin on ehdottoman tärkeää muistaa antaa kehon palautua ja pitää niitä lepopäiviä.

Ruokailun suhteen on kolme sääntöä, jotka auttavat:
1) Syö pieniä annoskokoja.
2) Syö usein päivässä, noin neljä kertaa on ihan hyvä.
3) Syö vähemmän hiilihydraatteja, enemmän proteiinia.
Urheilevan ihmisen on muistettava, että rasva ja sokeri ovat elintärkeitä kohtuudella nautittuna. Kehon on jaksettava liikkua, eikä sitä pidä kuihduttaa. Painota aterioidessasi proteiinia, jota kannattaa syödä noin 90-120g päivässä, jotta lihakset kasvavat. Proteiinia saa hyvin muun muassa rahkasta, jossa puuttuukin sitten rasva ja sokeri kokonaan. Muista myös, että vähärasvaisissa tuotteissa on usein paljon sokeria, joten kannattaa tutkia niitä energiataulukoita. Hyviä hiilihydraatteja saat muun muassa pastasta, riisistä ja perunasta - yksi rehellinen ateria päivässä kannattaa.