Kävipä kummasti kun viikonloppuna en päässyt liikkumaan pahemmin, sen sijaan minut pistettiin tulikokeeseen kun lauantaina kummipojan keksitarjoilu houkutti ja sunnuntaina taas anoppi tarjosi varta vasten tehtyä suklaakakkua jota ei päässyt viiden hengen pöydästä pakoon. Vaikka söin herkkuja, tein sen harkiten ja valmistauduin aina ennen sitä mättämällä kitaani kaikkea terveellisempää. Mikään ei ole niin haitallista kuin mennä kauppaan (tai jälkkäripöytään) nälkäisenä.

Maanantain tullessa ryhdistäydyin ja tapasin salikaverini jo aamuseitsemältä Stockan kellon alla. Oli jotenkin piristävää tehdä sellainen helppo ja kevyt mutta silti reipas jumppaharjoite, vähän crosstraineria ja sitten sitä lepokuntopyörää. Kai sillä on joku oikeakin nimi mutta kun siinä nojataan taakse niin se kuulostaa lepäämiseltä. Vaikka ei sitä olekaan.

Kuulin arvokkaita vihjeitä kuten esimerkiksi sen, että uimaan kannattaa mennä aamukahdeksan aikoihin; ilmeisesti siihen aikaan aamuvuoroon menevät ovat ehtineet alta pois ja mummot saapuvat vasta yhdeksältä joten oikein ajoitettuna sitä saa radat täysin itselleen. Huomasin myös että seitsemältä salille könyäminen oli helpompaa kuin luulin ja kas kun sattuikin, päädyin samalle salille toistamiseen samana päivänä.

Siis kävin kahdesti salilla maanantaina!
Jotain todella omituista on tapahtunut, uskokaa pois. En todellakaan, en missään nimessä, olisi uskonut tämän olevan mahdollista ja vaikka se kuulostaa typerältä, se on totta. Minä vihasin liikuntaa varmaan kolmannesta luokasta asti ja siitä on karkeasti sanottuna 20 vuotta. Käsittämätöntä.

Lisäksi olen huomannut että vaikka mittanauhat ja muut ovat sitä mieltä että en ole kadottanut senttiäkään lukuunottamatta reisistä kadonnutta kahta senttiä, ovat aiemmin kireät paidat alkaneet löystyä sekä olen saanut laihtumiskommentteja. Tänään, ihan äsken iltapesulla, huomasin että minulla on varjot poskilla. En siis ole enää niin turvonneen näköinen pallopää. Ollaan varmaankin sitten liikkumassa oikeaan suuntaan.

12/100: Aerobista saliharjoittelua, 1h

13/100: Lisää aerobista saliharjoittelua sekä käsilihasten vahvistamista, 1h.

Ikäväkseni huomasin kuitenkin tänään, että jokin kurkkutauti saa minusta otetta. Kurkkua kirvelee ja on kuumeinen olo vaikkakaan mittari ei näytä mitään. Olen jossain mittojen ja määreiden Bermudan kolmiossa, kun juttuja on ja tapahtuu ja silti mikään luku ei muutu. Luvut eivät ole luotettavia ja siksi onkin paras pitää niitä vain viitteellisinä tietoina. Nyt minun pitäisi päättää olenko kipeä urheillakseni vai en - olen tässä todella huono. En haluaisi mennä lääkäriin koska olen siellä käynyt niin usein ja kun tänään työpaikalla ilmoitettiin YT-neuvottelujen alkavan ja mahdollisten erottamisten koittavan lähitulevaisuudessa, en halua maksaa firmalle yhtään palkkaani enempää. Jos söisin paljon vitamiineja, joisin teetä ja sitä rataa, voisi koko tauti mennä pois kun ei tämä ainakaan sikaflunssa ole. Sitäpaitsi olen saanut sen töistä niin taidan olla ainoa jolla ei tätä tautia ole vielä ollut.

Mutta kaiken kaikkiaan, tämä päivä on ollut yksi kurjimpia - kun sairastuu, on kipeä ja stressaantunut ja väsynyt sekä sitten vielä kuulee, että täydellinen työporukka ei välttämättä olekaan enää ehjä. Jos luulin viikonlopun tarjoilujen olevan se kunnon haaste, oli tämä YT-sotku hyvä heräte. Miten toimin kun aivan oikea kriisi sattuu kohdalle?

Minun olisi pitänyt ostaa raejuustoa mutta en mennyt kauppaan koska tuntui että retkahdan joten sen sijaan menin kotiin, peiton alle ja otin nokoset. Illalla sitten katsoin hassuja komedioita ja nauhotettuja hassuja kotivideoita eikä nyt tunnu yhtään hassummalta. Kun vaan saisi olon terveemmäksi niin pääsisi torstaina Rankaisijan jumppatreeniin.