Mä olen normaalipainoisen näköinen, mutta painon mukaan ylipainoinen. Olen vähän keskimittaista suomalaisnaista lyhyempi ja mun pitäisi painaa varmaan kymmenen kiloa vähemmän. Ennen jaksoin murehtia sitä, koska katsoin vain kaikkia taulukoita ja ohjeistuksia. Nykyään ei kiinnosta, vaikka olisin toisetkin kymmenen kiloa painavampi, koska tiedän että suuri osa tuota "ylipainoani" on lihasta. Liikun lähes joka päivä, joten se on tuonut kroppaani muotoa ja lihasta. Sen myötä itsetuntoni -ja luottamukseni on noussut paljon. Se on oikeastaan ainoa syy siihen, miksi olen sinut painoni kanssa.
 
Elämä tämän painoisena ja muotoisena ei kuitenkaan ole aina helppoa, vaikka normaalikokoisuus kuulostaakin normaalilta ja siltä että "sillä on helppoa". Olen ihan erimuotoinen kuin moni muu ikäiseni normaalipainoinen. Mulla on muotoja vaikka muille jakaa ja vaikka olenkin niistä iloinen, joskus tuntuu että näyttää tyhmältä, kun on niin lyhyt. Vähän siltä kuin olisi joku pieni täti-ihminen, pieni ja pyylevä, vaikken edes ole. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen siihen että terveyteni tämän painon kanssa on kunnossa ja jokapäiväinen elämä sujuu normaalisti.
 
Vaikka elämä painossani on helppoa ja sen suhteen ei ole enää juuri mitään ongelmiakaan, en ole tätä olotilaa helpolla saavuttanut. Siksi olen yrittänyt oppia arvostamaan sitä että vain omasta ansiostani en ole enää oikeasti pyöreähkömpi ja painoltani ylipainoisempi kuten vuosia sitten vaan nyt olen normaalikokoinen "sporttisempi ylipainoilija", ja saavuttanut tämän olotilan tekemällä kropalla mielettömästi töitä. Olen sitä mieltä että en ehkä viihtyisi kehossani jos olisin laiha tai hoikempi. Olen aina tottunut siihen että reidet on, vatsassa pieni pömppis ja että kasvoistakin löytyy vieläkin sitä "lapsenpyöreyttä". En osaisi olla varmaan enää mitään muuta.