Mietiskelin tänään tässä mieheni kera ettei pidä lähteä siihen perinteiseen sudenkuoppaan jossa mittaillaan ja testaillaan joka päivä. Milloin sitä törmääkään kuntoblogeihin joiden etusivulla otsikot huutavat "Eiiii +100g, mitä nyt teen". Ihmisen paino ei ole vakio, varsinkin jos kyseessä on kuntoilu ja kunnon kohotus. Onhan se hienoa katsoa telkkarista laihdutusohjelmia missä ihmiset maagisesti puolen tunnin sisällä pudottavat viittä, kuutta kiloa ja hymyilevät kauniisti uudet vaatteet päällään. Jo suuri osa sitä positiivista muutosta on pelkästään asennetta, toinen osa on sitä järjenkäyttöä, ettei ihmisen ole tarkoitus laihtua kilokaupalla yhteen pötköön.

Lihas painaa. Mikäli ihmisellä on huonot lihakset, laskee ensin paino kun turha kuona, vesi ja ensimmäinen löllökerros saadaan alta pois, mutta sitten alkavat lihakset kasvaa ja paino nousta. Tässä vaiheessa on hankala pitää motivaatiota yllä, kun "ne tulokset ei näy missään". Sitten kun ei oteta huomioon että olo saattaakin olla parempi kuin aiemmin samana vuonna, istutaan sohvalle ja mietitään että "huomenna".

Minä otankin asian nyt niin, että mittaan itseltäni reidet, käsivarret, rinnan ympärystän, vyötärön ja lantion. Sitten kokeilen myös, kuinka painava olen ja kirjoitan ne omaan pieneen kirjaani. Viikon päästä otan vaa'an uudelleen esiin ja kokeilen onko paino tippunut - sen sijaan mittoja voisi ottaa harvemminkin.

Eikä laihduttaminen saa olla pääasia vaikka se olisikin toivottu lopputulos. Sinun pitää ottaa tähtäimeksesi jokin matka, jonka aiot kulkea ja sitten kuljet sen niin hyvin kuin voit. Älä kuvittele mitään "nyt on ihan varmasti laihtunut ainakin x miljoonaa kiloa" tai että "kun olen valmis, olen ihan pieni" vaan otat haasteen vastaan, teet antaumuksella ja odotat mielenkiinnolla tehosiko se ja kuinka hyvin.

Ja tärkeintä on tietenkin pitää hauskaa siinä välillä.