Olen ollut melko laiskalla vaihteella nyt näin ensiviikoksi, mutta en kuitenkaan laiskotellut. Toinen urheilukerta tuntuu nyt jäävän vasta maanantaille, mutta en silti ole sitä mieltä että olisin nyt mitenkään epäonnistunut. Muun muassa ruokavalioni on pitänyt täydellisesti. Okei, olen syönyt kaksi salmiakkikarkkia, yhden lakritsinpalasen ja ranskalaisen, että en ole ollut kivenkovana ruokavalioni kanssa. Mutta istuin sentään reilun vartin miehen kanssa Mäkkärin Drive Innissa ja olin ihan iloinen kun oma tilaukseni oli iso sokeriton limu (en ole koskaan tykännytkään sokerilimuista yök).

Olen huomannut, että makuaisti on herkistynyt. Minulle riittää yksi lakritsinpalanen tai yksi ranskalainen - saan niistä sen maun mitä kaipaan mutta en kuitenkaan sitten syöpöttele. Yksi ranskalainen ei ole vaarallinen kuin henkisesti; tupakoimisen lopettanut tupakoitsija voi retkahtaa yksistä savuista ja kaikki se pyrkiminen on ollut turhaa. Sitä ei kuitenkaan tässä haluta, sillä tämä ei ole dieetti, eikä "kuuri". Suurin virhe on lähteä tällaiseen ajatellen, että se kestää vain tietyn ajan.

Tämä on minulle koulu, jolloin opettelen taas oikeanlaisen elämisen arkipäivää ja sovitan sen omaani. Sivutuotteena sitten laihtuu jos laihtuu.

Niin! Ja olen myös huomannut sen että kun aiemmin tuskailin aviomieheni perässä, minulla kun on lyhyet jalat ja sillä pidemmät, sekä aina ulisin että hidasta, tää kassi painaa, mä en pääse niin nopeasti. Vaikka olenkin ollut vahva talsija aiemminkin enkä mikään liikuntavässykkä - alkaa minulle valjeta se skaalan koko, jolle huonokuntoiset ja hyväkuntoiset sijoittuvat. Se matka on pitkä ja pelkällä parin viikon liikkumisella olen saanut itseni sellaiseen Duracell-vaiheeseen jossa karkasin mieheltäni peräti kahdesti saman kauppakerran aikana. Kävelin liian nopeasti, kuulemma.

8/100: Mahdollisimman reipas kävely kuntosalilla viikonlopun kunniaksi, 30min.

Tänään on sellainen rohkaistunut olo.