En uskonut aikoinaan, että pääsisin näinkin pitkälle - tai siis, en ajatellut asiaa niinkään mutta en osannut kuvitella myöskään, että painaisin joku päivä alle 98 kiloa. Lähtöpainoni keikkui liki 117 kilossa ja nyt olen aivan 20 kilon rajalla. Olen puolivälissä. Ylipainoa olisi 40 kiloa pudotettavana ja vaikka olen siitä puolet (ajattele! PUOLET!) tiputtanut, en näe peilistä erilaista ihmistä. Näen vieläkin sen vatsamakkaran, ne löllykäsivarret, ne tukevat reidet ja suuret pohkeet - sen peffan joka saa kaikki housut valumaan selkäpuolelta. Pitäisi olla tosin tyytyväinen siihen, että peffani ei valu ja roiku vaan se on kiinteä ja pyöreä ja noussut projektin aikana terhakkaasti ylös, mutta silti peilistä katsoo takaisin ne kaikki samat yksityiskohdat, joita olen tuijottanut kaikki nämä vuodet. Muutoksena voin kuitenkin todeta, että vaikka sanat kuten "vihannut", "inhonnut" ja "hävennyt" tulevat olomuotoa kuvaillessani mieleen, huomaan etten enää inhoa, vihaa tai häpeä näitä ominaisuuksia. Tänään löysin jopa uuden yksityiskohdan, minulla on nimittäin vyötärö.

Täytin 15. päivä 30 vuotta. Olen elänyt nyt täydet 30 vuotta tämän pallon päällä ja 20 niistä vuodesta olen käyttänyt itseni piilotteluun, väheksyntään ja rankaisemiseen. Olen itkenyt hiljaa mielessäni miksi olen minä, miksi minulla on tällainen naama, miksi en mahdu niihin farkkuihin, miksi en voi olla siro, miksi minulla ei ole isot silmät tai hymykuoppia. Olen itkenyt kyvyttömyyttäni suorittaa mitään ja vihannut sitä, mikä minusta on tullut. Olen lohduttanut itseäni elokuvilla, herkuilla ja päiväunilla sekä kuvitellut olevani onnellinen omassa seurassani vaikka suurimman osan ajasta olen ollut oman itseni vihollinen. En usko että vieläkään olen itselleni yhtään sen hellempi, mutta itsetuntoni on kasvanut sekä oman itsetuntoni löytäminen on herättänyt minussa jotain, joka katosi teini-iän angstiin. En ole tietoisesti päättänyt lopettaa itsesääliäni tai kieltäytynyt olemasta olosuhteiden uhri, mutta ilmeisesti en enää löydä niitä ajatuksia itsestäni.

Tänään sain postissa uusia, ihania paitoja jotka tilasin syntymäpäivääni odotellessa. Ilmeisesti olin epähuomiossa tilannut kokoa pienempiä paitoja kuin mitkä tiesin itselleni mahtuvan (ensin tilattiin miesten XL ja L -paitoja, sitten naisten koon XXL-paitaa, tällä kertaa paidat olivat naisten koossa L ja XL) ja kun tästä tietämättömänä vielä kokeilin niitä päälleni, huomasin niiden mahtuvan. Epäilykseni heräsivät sitten, kun puin päälleni tämän naisten XXL-paidan ja se tuntui suurelta. Lisäksi olen ottanut käyttöön ensin housut, jotka sopivat minulle pari vuotta sitten, housut joita pidin viimeksi noin 6 vuotta sitten ja syntymäpäivänäni puin ylleni sammalenvihreät vakosamettihousut, joita rakastan syvästi. Nämä housut ovat kulkeneet mukanani vuosia koska en ole niistä raaskinut luopua, huolimatta siitä, että olen viimeksi niitä voinut käyttää joskus 2002 korvilla. Kaiken lisäksi niissä alkaa olla löysää vyötärön kohdalla ja niitä pitävästä vyöstä loppuu reiät kesken.

Kuvittelette varmaan, että olen todella laiha - päinvastoin. Olen vieläkin noin 25 kiloa ylipainoinen, mutta se kertoo jo paljon siitä miten huonoon kuntoon olin itseni päästänyt. Aiemmin, kun juoksin junalle, hengästyin niin pahasti että sain hyperventilaatiokohtauksen. Pienestä sprintistä. Aiemmin, jouduin treenatessani tekemään töitä pystypunnertaessa (käsi nostetaan olkapäältä suoraan ylös ikäänkuin kurottaisit korkealta hyllyltä jotakin) ilman mitään painoja, pelkän nyrkkini painolla. Nykyään nostan olaltani 6, ehkä 8 kiloa ja siis nyt puhutaan sarjoista, eli esimerkiksi 15 nostoa noin kolme kertaa. Aiemmin en pystynyt tekemään minkäänlaisia vatsalihasliikkeitä enkä hypätessäni saanut vasenta jalkaani irti lattiasta. Nykyään teen 80-120 vatsalihasliikettä putkeen (määrä riippuu motivaatiosta :D) ja hypin narua paremmin kuin 70-kiloiset treenikollegani. Olen trainerini mukaan rautaisessa kunnossa kun vielä laskee mukaan sen, että kannan mukanani niin monta kiloa.

Kukaan ei voi kuitenkaan väittää, että minun olisi helppo sanoa muille, mitä tehdä. Ei muiden tilannetta voi parantaa pelkästään sanomalla jotain maagista - se oma totuus pitää löytää itse. Joku saa ahaa-elämyksen siitä, että joku tokaisee miten leivästä tulee helposti lisäkiloja. Joku oppii paremmille tavoille siitä, että latoo ruokansa vastedes pienemmälle lautaselle. Suurin sabotööri omassa elämässä on kuitenkin minä itse. Minä, joka olen myös oppinut sen että vaikka kuinka paljon olisin saavuttanut, se suklaa on silti minulle lohtu ja herkku ja unohdus. Olen onnekseni huomannut, miten sabotoin itse omia yrityksiäni ja kuinka helposti annan itselleni asioita anteeksi jotta voin ne unohtaa. Olen huomannut, miten helppoa on joko velloa syyllisyydessä tai jättää huomiotta. Mikään näistä ei ole oikea tapa, eikä sitä voi muille opettaa. Maaginen parannus kulkee siinä, että ei luovuta. Vaikka olisin 60 ja olisi helppoa ajatella että olen liian vanha, vaikka olisin 80, 90 ja toteaisin että minun on pian aika kuolla - se ei silti tarkoita ettenkö voisi yrittää saavuttaa jotain, mitä haluan. Ihmisen mieli on naurettavuuksia pullollaan, minkä on nähnyt hyvin näinä viikkoina kun kirjoittamiseni kuivui tyystin.

Minä tuudittauduin, päädyin nyyhkimään omaa kurjuuttani ja täytin mieleni kaikella muulla kun ajatukset yrittämisestä tulivat hetkeksi esiin. Ostin välinpitämättömänä pitsan, ehkä suklaapatukan, ajattelin että olen niin stressaantunut, on kurjaa urheilla, olen joka tapauksessa laihtunut niin paljon vaikka mielessäni olen vieläkin se paksukainen. Nyt kuitenkin kun siirryin trainerini kanssa 1 kerta viikossa -ohjelmaan, olen joutunut ottamaan lisää vastuuta omasta hyvinvoinnistani ja uskokaa pois, kunhan sitä saa verkkarit jalkaan sekä päätyy pihalle, ei ole hienompaa tunnetta kuin kävellä tai hölkkäillä pitkin keväisiä katuja. Suurin ongelmani lienee se suuri peffani, mutta nyt juoksentelua lisänneenä huomaan senkin pienenevän. Stressi, mikä stressi? Mikään ei auta ahdistuneisuuteen ja murheisiin paremmin, kuin pieni omistautuminen itselle. Kaiken levottomuuden voi hikoilla pois.

Voisi sanoa, että olen palannut beibi.